« L’Europe ne peut rien contre la fin du disque » : ce que dit vraiment le droit

Kun pelaajat kysyivät asiasta sen jälkeen, kun PlayStation-levyjen tuotannon lopettamisesta tammikuussa 2028 ilmoitettiin, Euroopan komissio vastasi, ja sen vastaus nousi otsikoihin: ”Eurooppa ei voi vastustaa PlayStationin päätöstä”. Tämä on oikeudellisesti täsmällistä. Mutta pysähtyminen tähän tarkoittaa olennaisen ohittamista. Analyysi.

Mitä täsmälleen sanottiin

Kun lehdistö kysyi asiasta Euroopan parlamentissa Strasbourgissa heinäkuussa 2026, Michael McGrath, demokratiasta, oikeudesta, oikeusvaltioperiaatteesta ja kuluttajansuojasta vastaava Euroopan komissaari, totesi:

”Yritykset voivat vapaasti tarjota pelejä ja palveluja parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan kuluttajien oikeudet suojataan täysimääräisesti kansallisen lainsäädännön ja unionin oikeuden mukaisesti.”

Toisin sanoen: komissio ei puutu asiaan eikä ehdota lakia, joka velvoittaisi Sonyn (tai ketä tahansa muuta) säilyttämään fyysisen formaatin. Päätös kuuluu hänen sanojensa mukaan ”kaupallisiin ja sopimusvapauksiin”.

Miksi hän on oikeudellisesti oikeassa

Elinkeinovapaus on EU:n perusoikeus. Perusoikeuskirjan 16 artikla suojaa elinkeinovapautta, mikä sisältää tuotteiden, formaattien ja jakelukanavien vapaan valinnan. Valmistajan velvoittaminen jatkamaan levyjen valmistusta puuttuisi suoraan tähän oikeuteen, mikä edellyttäisi vankkaa oikeusperustaa ja oikeasuhtaista yleisen edun mukaista perustelua.
Kuluttajaoikeus säätelee miten myydään, ei mitä valmistetaan. Videopeleihin sovellettavat keskeiset säädökset (direktiivi 2019/770 digitaalisesta sisällöstä ja digitaalisista palveluista, direktiivi 2011/83 sopimusta edeltävästä tiedosta ja peruuttamisoikeudesta, direktiivi 93/13 kohtuuttomista sopimusehdoista) asettavat vaatimustenmukaisuutta, avoimuutta ja sopimustasapainoa koskevia velvoitteita. Yksikään niistä ei määrää eikä salli määräämään jakelualustaa.
Mikään tällä hetkellä sovellettava eurooppalainen säädös ei velvoita valmistajaa säilyttämään fyysistä formaattia. DSA (asetus 2022/2065, joka koskee alustoja) eikä DMA (asetus 2022/1925, joka koskee portinvartijoita) sovellu tähän kysymykseen. EU-lainsäätäjän mahdollinen uusi väliintulo olisi periaatteessa mahdollinen, mutta sen tulisi perustua unionin oikeusperustaan, tavoitella yleisen edun mukaista päämäärää ja kunnioittaa suhteellisuusperiaatetta sekä elinkeinovapautta.

Tältä osin asia on siis selvä: ne, jotka toivoivat Brysselin ”estävän” Sonyn päätöksen, odottivat jotain, mitä nykyinen eurooppalainen lainsäädäntö ei yksinkertaisesti salli.

Missä kohtaa vastaus kannattaa kääntää toisin päin

McGrathin lausunnon kiinnostava kohta ei ole ”yritykset ovat vapaita”. Se on ehto: ”kunhan kuluttajien oikeudet suojataan täysimääräisesti”. Sillä juuri siinä kenkä puristaa. Mitkä oikeudet käytännössä suojaavat 100-prosenttisesti digitaalisen pelin ostajaa?

Et osta hyödykettä, vaan hyväksyt lisenssin. Sopimusperusteinen käyttöoikeus, joka on peruutettavissa ja muutettavissa laissa (usein huonosti noudatetuin) määritellyin ehdoin, eikä nykyisen oikeuskäytännön mukaan siirrettävissä, kuten kaikki CLUF-sopimukset, joita kukaan ei lue, muistuttavat.
Käytettyjen pelien jälleenmyynti häviää tosiasiallisesti. Ranskan oikeuslaitos on lopullisesti evännyt digitaalisten pelien jälleenmyynnin (Pariisin muutoksenhakutuomioistuin, 21. lokakuuta 2022, vahvistettu Ranskan korkeimman oikeuden (Cour de cassation) päätöksellä 23. lokakuuta 2024, asia UFC-Que Choisir vastaan Valve, valitusnro 23-13.738). Niin kauan kuin levyjä oli, käytettyjen pelien markkina, lainaaminen ja siirtäminen säilyivät. Levyn loppuminen sammuttaa tämän markkinan ilman, että yksikään lainsäätäjä olisi koskaan tehnyt siitä päätöstä: pelkkä teollinen päätös tuottaa vaikutuksen, jota mikään laki ei ole äänestänyt. Katso täydellinen analyysimme jälleenmyynnistä.
Toiminnallista säilymistä ei ole taattu. Lakisääteinen tallennusvelvollisuus (dépôt légal) kattaa kyllä videopelit, myös digitaaliset; sen käytännön rajoitukset koskevat tosiasiallista keräämistä, palvelinkomponentteja ja aidosti pelattavan kokemuksen säilyttämistä. Kun kauppa sulkee ovensa tai palvelin sammutetaan, peli voi kadota, vaikka se olisi ”ostettu ikuisesti”.

Toisin sanoen: levyn loppuminen on laillista, mutta se siirtää kaiken oikeuksienne painon digitaaliseen kehykseen, joka on vielä suurelta osin rakentamatta. Sanoa ”kuluttajien oikeudet on suojattu” preesensissä tarkoittaa sellaisen oikeustilan kuvaamista, joka suojaa ostotapahtumaa, ei sitä, mitä pelaajat tarkoittavat omistamisella, lainaamisella, jälleenmyynnillä ja säilyttämisellä.

Todellinen taistelu: Digital Fairness Act

Ei ole sattumaa, että tämä lausunto tulee kuukausi toisen epäonnistuneen kohtaamisen jälkeen: 16. kesäkuuta 2026 komissio vastasi eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen Stop Destroying Videogames (lähes 1,3 miljoonaa allekirjoitusta) kieltäytymällä kaikesta lainsäädäntöehdotuksesta ja suosimalla sen sijaan vuoropuhelua toimialan kanssa sekä käytännesääntöjä. Yksityiskohtainen analyysimme löytyy täältä.

Mutta asia ei ole päättynyt, ja juuri tämän osan otsikot ”Eurooppa ei voi tehdä mitään” unohtavat systemaattisesti:

9. kesäkuuta 2026 noin 45 kaikkien poliittisten ryhmien europarlamentaarikkoa (PPE, S&D, Renew, Vihreät, Left ja sitoutumattomat) kirjoittivat komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille, varapuheenjohtaja Henna Virkkuselle ja komissaari McGrathille vaatien ”konkreettista lainsäädäntöehdotusta” ja varoittaen, että vastauksen puuttuminen ”lähettäisi katastrofaalisen viestin kaikille EU:n kansalaisille”.
16. kesäkuuta annetun kielteisen vastauksen jälkeen liike on suunnannut uudelleen kohti Digital Fairness Actin muuttamista, tulevaa eurooppalaista digitaalista oikeudenmukaisuutta koskevaa säädöstä, joka on valmisteilla komissiossa, jotta siihen kirjattaisiin pelien säilyttämistä ja elinkaaren päättymistä koskevia velvoitteita.

McGrath puhuu totta: nykyisellä lainsäädännöllä EU ei voi estää levyn loppumista. Mutta laki ei ole luonnontila, se muuttuu. Kukaan ei vakavissaan vaadi Sonyn velvoittamista valmistamaan levyjä vuonna 2028. Kyse on jostain muusta: siitä, että täysin digitaaliseen malliin liitettäisiin vihdoin oikeudet, jotka vastaavat niitä, joita fyysinen tallennusväline antoi meille oletusarvoisesti, GamerGenin ehdottamien ”6 takuun” hengessä: avoimuus ennen ostoa, säädelty jälleenmyynti, elinkaaren päättymisvelvoitteet, kulttuuriperinnön säilyttäminen.

Sillä välin taistelu siirtyy toiselle kentälle

McGrathin lausunto sulkee yhden oven: kuluttajaoikeuden ja elinkeinovapauden. Mutta samalla kun se sulkeutuu, muut oikeuskeinot etenevät muualla, täysin toisella oikeudellisella kentällä, jota komission vastaus ei kata: kilpailuoikeudella.

Alankomaat: säätiö Stichting Massaschade & Consument ajaa ryhmäkannetta (”Fair PlayStation” -kampanja), jossa vaaditaan noin 457 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia 1,7 miljoonan alankomaalaisen PlayStation-käyttäjän puolesta. Tärkeä huomio: tämä kanne ei ole reaktio ilmoitukseen, vaan se oli olemassa jo ennen sitä ja kohdistuu ”Sony-veroon”, PlayStation Storen kautta myytävästä kaikesta perittävään 30 prosentin provisioon; asia tuli oikeuden käsittelyyn kesäkuun 2026 lopulla, muutama päivä ennen levyn loppumista koskevaa ilmoitusta, joka on sittemmin tarjonnut sille parhaan argumentin. Sen puheenjohtaja Lucia Melcherts: ”Levyjen loppuminen poistaa viimeisen paikan, jossa PlayStation-peliä pystyi vielä ostamaan ja myymään edelleen kilpailukykyiseen hintaan. Ilman levyä ei ole enää käytettyjen pelien markkinaa eikä vaihtoehtoa PlayStation Storelle: vuodesta 2028 alkaen Sony päättää yksin pelin hinnasta.” Asiakirjassa mainitaan esimerkkinä Demon's Souls, joka on pysynyt PlayStation Storessa hinnassa 79,99 € vuodesta 2020 lähtien, vaikka sen hinta fyysisissä kaupoissa laski nopeasti. Samantyyppinen ryhmäkanne PlayStation Storen 30 prosentin provisiota vastaan on muuten vireillä myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Meksiko: liittovaltion kansanedustaja Iraís Reyes ja senaattori Luis Donaldo Colosio ovat ilmoittaneet kantelusta Comisión Nacional Antimonopoliolle (Meksikon kilpailuviranomainen) epäillyistä monopolistisista käytännöistä: he vaativat tutkintaa, Sonyn suunnitelman keskeyttämistä tutkinnan ajaksi sekä takeita jälleenmyynnistä, lainaamisesta ja kokoelmien säilyttämisestä. Heidän muotoilunsa kiteyttää asian: ilman levyä ”Sony olisi tuomari ja osapuoli kaikessa: konsoli, kauppa, jakelu ja hinta”. Näiden lisäksi on Meksikon markkinoille ominaisia huolia: käytettyjen pelien ja ystävien kesken lainaamisen häviäminen sekä velvollisuus ladata 100–150 gigatavun kokoisia pelejä alueilla, joilla verkkoyhteydet ovat riittämättömät.
Brasilia: liittovaltion kansanedustaja Erika Hilton on vaatinut Sonya koskevan tutkinnan aloittamista katsoen, että levyn loppuminen rajoittaa jälleenmyyntiä, lainaamista ja säilyttämistä ja jättää huomiotta heikosti verkkoon yhteydessä olevat pelaajat, mikä voi rikkoa kuluttajansuojalakia. Procon-SP, São Paulon kuluttajansuojavirasto, on julkisesti muistuttanut Sonya, että siirtymän täysin digitaaliseen malliin on kunnioitettava kuluttajien oikeuksia riippumatta siitä, ostavatko he fyysisenä vai digitaalisena.

Tämä on näkökulma, jota oma edellä esitetty analyysimme ei kattanut: kuluttajaoikeus ei suojaa formaattia, mutta kilpailuoikeus puolestaan kiinnostuu määräävästä markkina-asemasta ja hintapaineen puuttumisesta, riippumatta formaattikysymyksestä. Mitään ei ole tässä vaiheessa ratkaistu, mutta nämä oikeuskeinot osoittavat, että ”Eurooppa ei voi tehdä mitään” ei tarkoita ”kukaan ei voi tehdä mitään”.

Ja samalla kun Bryssel kieltäytyy säätämästä lakia, Brasilia kirjoittaa sellaista

Brasilia ei pysähdy tutkintaan. Liittovaltion kansanedustaja Jandira Feghali on jättänyt lakiesityksen PL 3612/2026, joka on saanut suoraan vaikutteita Stop Killing Games -aloitteesta ja nojaa kahteen olemassa olevaan säädökseen: kuluttajansuojalakiin ja Marco Legal dos Games -lakiin, Brasilian videopelialan puitelakiin. Sen sisältö muistuttaa erehdyttävästi sitä, mitä eurooppalaiset pelaajat vaativat komissiolta:

selkeä tieto ennen ostoa, kun peli on riippuvainen jatkuvasta palvelinyhteydestä;
vähintään kahden vuoden tukiaika Brasiliassa tapahtuneen julkaisun jälkeen;
vähintään 180 päivän ennakkoilmoitus ennen palvelinten sulkemista, näkyvillä pelissä, kaupoissa, virallisilla kanavilla ja mahdollisuuksien mukaan sähköpostitse;
pelien vapaaehtoinen tallettaminen kulttuuriperintönä toimivaltaisille laitoksille;
kehys, jonka avulla yhteisö voi ylläpitää palvelimia loukkaamatta tekijänoikeutta.

Kyse on vasta lakiesityksestä, ei laista: sitä voidaan muuttaa, haudata tai äänestää läpi. Mutta se todistaa olennaisen: mikään ei estä parlamenttia tekemästä juuri sitä, mitä Euroopan komissio kieltäytyy toistaiseksi ehdottamasta. Maassa, jossa Pesquisa Game Brasil 2026 -tutkimuksen mukaan noin 82 % väestöstä pelaa videopelejä, poliittinen argumentti tehoaa.

Huolestuttava ennakkotapaus: Apple, Google ja ainoa kanava

Rinnastus alankomaalaiseen kanteeseen ei ole merkityksetön. Applea ja Googlea on haastettu oikeuteen (Epic Games v. Apple, Epic Games v. Google) juuri siitä, että ne ovat asettaneet oman kauppansa ainoaksi sisäänkäynniksi alustalleen ilman vaihtoehtoista maksu- tai jakelutapaa. Google hävisi kiistan täysin (valamiehistön päätös, joulukuu 2023) ja päätyi lopulta sovintoon: Play Storen on avauduttava kolmansien osapuolten kaupoille 22. heinäkuuta 2026 alkaen, provisioiden ollessa enintään 20 % (sopimus odottaa vielä tuomarin lopullista hyväksyntää kesällä 2026). Apple puolestaan ei voi enää periä provisiota ulkoisen linkin kautta tehdyistä maksuista sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi keskeyttämästä tätä koskevaa oikeuden päätöstä toukokuussa 2026 (sen valitus käsitellään korkeimmassa oikeudessa loppuvuodesta 2026, päätöstä odotetaan vuoden 2027 aikana).

Yhteinen tekijä PlayStationin kanssa: poistamalla levyn Sony muuttaa PlayStation Storen ainoaksi mahdolliseksi kanavaksi pelin ostamiseen, aivan samanlaiseen tilanteeseen, joka koitui Applelle ja Googlelle kalliiksi. Digital Markets Act (asetus 2022/1925), joka nimenomaan pakotti näiden kahden jättiläisen kaupat avautumaan EU:ssa, nimeää tänään seitsemän ”portinvartijaa” (Meta, Alphabet, Amazon, ByteDance, Apple, Booking, Microsoft), mutta ei yhtäkään konsolivalmistajaa. Poliittisia ja teollisuuden ääniä on noussut vuonna 2026 vaatimaan, että PlayStation, Xbox, Nintendo ja Steam asetettaisiin vuorostaan samojen velvoitteiden alaisiksi.

Jäljelle jää ero, joka on tähän asti suurelta osin suojannut konsoleita tämäntyyppisiltä oikeustoimilta: toisin kuin älypuhelimen kohdalla, konsoli valitaan ennen pelien ostamista, mikä mahdollistaa väitteen, että kilpailu toteutuu jo konsolin ostohetkellä, ei sen jälkeen (ja että suljettu ekosysteemi, jota usein tuetaan tappiolla myytävillä konsoleilla, on osa ostajan hyväksymää mallia). Mutta täysin digitaalinen markkina, jossa ei ole minkäänlaista jakeluvaihtoehtoa konsolin ostamisen jälkeen, on juuri se maasto, jolla tämä perustelu on hauraimmillaan: se on täsmälleen se näkökulma, jota alankomaalaiset kantajat testaavat.

Mitä kannattaa muistaa

Kyllä, Sony on oikeuksiensa mukaisesti toimimassa: kaupallista vapautta suojaa EU:n perusoikeuskirjan 16 artikla.
Kyllä, komissio puhuu totta: mikään eurooppalainen kuluttajansuojasäädös ei salli jakeluformaatin määräämistä yritykselle.
Mutta ”kuluttajien oikeudet suojataan täysimääräisesti” kuvaa ostamisen oikeutta, ei omistamisen oikeutta: jälleenmyynti on kuollut oikeudessa (Cour de cassation, 2024), toiminnallista säilymistä ei ole riittävästi taattu, ja lisenssi pysyy peruutettavissa ehdoilla, joita harva CLUF-sopimus todella noudattaa.
Toinen rintama on jo avattu McGrathin käsittelemän alueen ulkopuolella: kilpailuoikeus, jota testataan Alankomaissa (”Fair PlayStation” -ryhmäkanne, 457 miljoonaa dollaria) ja Meksikossa (kantelu kilpailuviranomaiselle).
Levyn loppumisen luoma ainoa kanava muistuttaa kuviota, joka koitui Applelle ja Googlelle kalliiksi (Epic Games v. Apple/Google): mutta yhtäkään konsolivalmistajaa ei tänään ole nimetty ”portinvartijaksi” Digital Markets Actin nojalla, huolimatta tähän suuntaan vuonna 2026 esitetyistä vaatimuksista.
Brasilia näyttää lainsäädäntötietä: Sonya koskeva tutkintapyyntö, Procon-SP:n muistutus ja ennen kaikkea lakiesitys PL 3612/2026 (avoimuus palvelinriippuvuudesta, vähintään kahden vuoden tuki, 180 päivän sulkemisilmoitus, säilyttäminen), täsmälleen se, mitä komissio kieltäytyy toistaiseksi ehdottamasta.
Vipuvarsi ei siis ole levyn loppumisen kieltäminen: se on saada tuleva Digital Fairness Act (jonka ilmoitettu soveltamisala koskee dark pattern -käytäntöjä, riippuvuutta aiheuttavaa suunnittelua ja digitaalisia sopimuksia, ei vielä jälleenmyyntiä tai säilyttämistä) sisällyttämään digitaalisia oikeuksia, jotka todella korvaavat sen, mitä levy tosiasiallisesti takasi. Tämä on vaatimus, jota on ajettava, ei saavutettu asia, samalla kun kilpailuoikeuden annetaan tehdä työnsä hintojen saralla.

Komissio sanoo, ettei se voi pelastaa levyä. Kukaan ei sitä siltä todella pyytänytkään. Se, mitä siltä pyydetään, on olla antamatta niiden oikeuksien kuolla sen mukana, joita se kantoi.

Lue myös: PlayStation lopettaa levyjen tuotannon vuonna 2028 · Analyysimme komission vastauksesta Stop Destroying Videogames -aloitteeseen · Digitaalisten pelien jälleenmyynti: lait, ristiriidat ja oikeuskeinot

”Eurooppa ei voi tehdä mitään levyn loppumista vastaan”: mitä laki todella sanoo